[kolumni, Salla Tuori, kirjoittaja tutkii sukupuolen, rodullisuuden ja vallan kohtaamisia monikulttuurisuusprojektien maailmassa]
Oletettua suomalaista tasa-arvoa on pöyhitty erityisesti parina viime vuosikymmenenä. Tasa-arvoa on kritisoitu paitsi sen puutteesta myös sen heteronormatiivisuudesta ja etnosentrisyydestä.
Kun seuraa monikulttuurisuuteen tähtäävää politiikkaa tai toimintaa, voisi kuvitella, että Suomi on tasa-arvon paratiisi, jossa demokratia kukoistaa. Tasa-arvo vaikuttaisi olevan sekä kansakunnan yhteinen päämäärä että lähes toteutunut ihanne. Tämä voi Suomessa pitkään asuneelle tulla ihan yllätyksenä. Otetaan esimerkiksi kuvaus suomalaisen työelämän tasa-arvosta eräässä maahanmuuttajille suunnatussa työelämäoppaassa, joka alkoi alla olevalla katkelmalla. Sitä lukiessani aloin miettiä, pitäisikö minunkin mennä jollekin kurssille, kun en ollut tunnistaa Suomea oppaan tekstistä. Vai mitä mieltä olette?
”Suomessa tasa-arvo on hyvin tärkeää. Naiset ja miehet ovat samanarvoisia työssä. Monet johtajat ja esimiehet ovat naisia. Naiset opiskelevat Suomessa jopa pidemmälle kuin miehet. Opettajatkin ovat enimmäkseen naisia.
Naisten ja miesten työssäkäynti on Suomessa lähes yhtä yleistä. Suomessa on periaate, että samasta tai samanarvoisesta työstä maksetaan samaa palkkaa. Tämä ei aina käytännössä toteudu. Suomen laki kieltää kaiken syrjinnän työpaikalla. Kaikkia pitää kohdella työssä samalla tavalla.
Työpaikalla johtajat ja esimiehet ovat tasa-arvoisia työntekijöiden kanssa. Täällä johtajan huone voi olla aika samanlainen kuin muiden huoneet. Johtajat ja työntekijät pukeutuvat myös yleensä aika samalla tavalla. Yleisesti: Suomessa ihmisen asema ja valta eivät näy ulospäin. Suuren yhtiön johtaja voi kävellä kadulla lippalakki päässä ja verkkarit jalassa. Näin tekee myös Suomen presidentti.”
Tässä esitellään yhteiskuntaa, jossa tasa-arvo on hyvin tärkeää. Vaikka tasa-arvo ei aina toteudu, siihen on kuitenkin sitouduttu sekä lainsäädännön että käytäntöjen kautta. Kuvauksesta herää kysymys, keitä ovat oppaan naiset ja miehet. Puhutellaanko oppaassa Suomeen muuttaneita naisia ja markkinoidaan heidän potentiaalisesti hyvää uralla etenemistään Vai puhutellaanko sittenkin tänne muuttaneita miehiä ja oletetaan, että maahanmuuttajamiehillä on ongelmia suhtautua naisesimiehiin? Entä onko muuten vieraiksi määriteltyjä. Muut kuin suomalaiset naiset ja miehet ovat koulutuksestaan riippumatta huonommissa työsuhteissa ja saavat huonompaa palkkaa kuin suomalaiset naiset ja miehet. Jotkut suomalaiset naiset ovat johtajia ja esimiehiä. He eivät yleensä saa yhtä hyvää palkkaa kuin miespuoliset
kollegansa. Muita kuin suomalaisia on ani harvoin johtajina ja esimiehinä. […] Opettajat ovat usein naisia. Tänne muuttaneetkin voivat saada töitä kotikielen tai oman uskonnon opettajina.”
Yksi ongelma monikulttuurisuuskeskustelussa ovat nämä todellisuuden omituiset nyrjähdykset, joissa kiistanalaiset asiat kuten tasa-arvo johtajilla Suomessa vähemmän valtaa, jos he käyttävät lippalakkia ja huudahtavat kaikille rennosti “terve”? En ole nähnyt Tarja Halosta verkkareissa enkä osaa kuvitella suurten yhtiöiden naisjohtajia verkkareissa kauppatorin kahvilassa (niin, itse asiassa minulle ei tule mieleen kovinkaan monta suuren yhtiön naisjohtajaa). Ja vielä, miltä kuvaus suomalaisten työmarkkinoiden tasa-arvosta kuulostaa ihmisestä, joka yrittää tuloksetta päästä näille ihanuuksien markkinoille?
Teksti kuulostaisi erilaiselta, jos siinä otettaisiin huomioon muitakin eroja kuin sukupuoli. Entä jos se olisi kirjoitettu muualta muuttaneen näkökulmasta ja tasa-arvo-olettamusta liennyttäen? Kokeillaan: “Suomalaiset naiset ja miehet ovat jossain määrin tasa-arvoisia työssä. Tämä tasa-arvo ei koske muualta muuttaneita tai muuttuvat kuvaukseksi asiaintilasta. Sukupuolten välisestä tasa-arvosta tuleekin jotain, jota ei kyseenalaisteta
eikä vähätellä, eikä sen sisällöstä väitellä. Luulisin, ettei tasa-arvosta ole yhtä herttaista yhteisymmärrystä missään muualla kuin monikulttuurisuuskeskusteluissa.
Yksi yleinen piirre näissä keskusteluissa on se, että tasa-arvo ei yleensä liity käytäntöihin eikä asiakysymyksiin (naisiin kohdistuva väkivalta, pätkätöiden sukupuolittuneisuus ja muut työmarkkinakysymykset, hedelmöityshoidot jne.), vaan kuviteltuihin sukupuolten välisiin suhteisiin Suomessa ja muualla. Kun tasa-arvoa käytetään kuvaamaan “meitä” tietynlaisina, tänne muuttaneet ihmiset joutuvat usein tämän tasa-arvon peiliksi. Tasa-arvosta tulee tapa vahvistaa kansallista omakuvaa edistyksellisenä ja demokraattisena.
Avainsanat: maahanmuuttajat, suomalaisuus, tasa-arvo
